|
Vantaan Seudun Sukututkijat ry |
||||||||||
|
Yhdistyksemme toimii |
||||||||||
|
|
||||||||||
|
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012
1.
Yhdistyksen toiminta-ajatus 2. Hallinto Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään maaliskuussa ja syyskokous marraskuussa. Hallitus kokoontuu päätöstensä mukaisesti. Hallituksen jäsenille ja hallituksen valitsemille toimihenkilöille määritetään tasapuoliset ja kunkin henkilön vahvuusalueet huomioon ottavat vastuut ja toimivalta.
3.
Talous
Yhdistyksen jäsentyön tavoitteena on jäsentyytyväisyyden vahvistaminen
ja uusien jäsenten hankkiminen. Jäsentyytyväisyyttä vahvistetaan
valitsemalla teemapäivän aihe sekä retkien kohteet jäsenten toivomusten
perusteella. Sukukammarin aiheiden valinnoilla kannustetaan jäseniä
aktiiviseen keskusteluun ja toimintaan. Uusien jäsenten hankinnassa
painotetaan jo jäseninä olevien aktiivisuutta – jäsen on paras
jäsenhankkija.
Sukukammari on yhdistyksen jäsenten kohtaamispaikka, joka on avoinna
kunkin kuukauden toisena torstaina kello17-19. Kesäkuukausina
sukukammari ei ole avoinna. Jäsenten
käytettävissä on mm. yhdistyksen oma kirjasto. Sukukammarin
tilaisuuksissa annetaan sukututkimusneuvontaa sekä keskustellaan
pääasiassa yhdistyksen jäsenten alustusten pohjalta erikseen
sovittavista ajankohtaisista teemoista.
Yhdistys järjestää kevätkaudella sukututkimuksen
teemapäivän. Teemapäivän aihe ja ajankohta sovitaan myöhemmin. Vuoden
aikana tehtävien retkien kohteet valitaan jäsenten esittämien
toivomusten perusteella. Yhtenä kohteena on Hämeenlinnan
Maakunta-arkisto. Kartoitetaan myös mahdollisuuksia kehittää
yhteistoimintaa lähiseutujen sukututkimusyhdistysten kanssa retkien ym.
suhteen. 7. Tiedotustoiminta 7.1. Sukuri-jäsenlehti
Sukuri-jäsenlehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sisältää yhdistyksen
tiedotteiden ja tapahtumakalentereiden lisäksi sukututkimusta ja
-historiaa käsitteleviä artikkeleita. Jäseniä kannustetaan kirjoittamaan
lehteen omasta sukututkimusharrastuksestaan.
7.2. Jäsenkirje Jäsenille postitetaan helmikuun alussa jäsenkirje, jossa kerrotaan toimintakauden tapahtumista sekä suoritetaan jäsenmaksun perintä. 7.3. Sähköinen tiedotus
Yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista kuten retkistä, teemapäivästä
jne. jaetaan tietoa myös yhdistyksen kotisivuilla
(www.vantaanseudunsuku.net).
Sukurin vaihtokappaleita toimitetaan muille sukututkimusyhdistyksille ja
pääkaupunkiseudun suuriin kirjastoihin. 8. Kuulutko Sukuuni -tapahtuma
Kuulutko Sukuuni -tapahtuma järjestetään 14. kerran Vantaalla
13.-14.10.2012. Yhdistys markkinoi tapahtumaa mm. Kuopiossa
16.-18.3.2012 järjestettävillä
Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä. 10. Sukututkija suomen kielen sanaviidakossa -sanasto Yhdistys julkaisee päivitetyn sanaston Kuulutko Sukuuni -tapahtumassa 13.10.2012. 11. Jäsenyydet
Yhdistys
on Suomen Sukututkimusseuran (SSS) ja Vantaan Seudun Järjestörinki ry:n
jäsen. |
||||||||||
| Paluu | ||||||||||